Taiteilija Janette Sirén

Öljyväri- ja akryylimaalaukset Akvarellit Maalauskurssit Kuvitukset ja logot

Taiteilija

Olen Janette Sirén, kuvataiteilija ja muotokuvamaalari. Olen syntynyt Kokkolassa, elänyt pitkään Helsingissä, ja nykyisin asun ja työskentelen Kirkkonummella.

Varsinaista alkusysäystä taiteen tekemiselle en tiedosta olleen, sillä olen ollut kuvantekijä jo ihan pienestä pitäen. Minulle on aina ollut itsestäänselvää, että tehtäväni on tehdä taidetta sekä omaksi että muiden iloksi. Jo aivan pikkutyttönä haave taiteilijuudesta oli kirkkaana mielessäni ja vietinkin aikaani mieluiten piirtäen ja tutkien maailmaa kynäni kautta. Ensimmäisen öljyvärimaalauksen maalasin 14-vuotiaana – joskaan se ei koskaan tullut valmiiksi – ja akvarellien maalaamisen aloitin hieman myöhemmin aikuisiällä.

Teemat taiteessani vaihtelevat paljonkin aihepiireittäin. Muotokuvissa minulle on tärkeää saada esiin jotain, mitä kuvaamassani henkilössä näen; jonkinlaista ihmisessä olevaa herkkyyttä ja ohikiitävän hetken haurautta. Haluan kyetä vangitsemaan nämä ominaisuudet kuvaan. Usein teokset saavat alkunsa jostain tunteesta tai vaikka värimaailmasta, joka syystä tai toisesta sykähdyttää ja liikuttaa jotain sisimmässäni. Mielessäni voimakkaat tunteet, ajatukset ja värit sekoittuvat toisiinsa, ja niistä alkaa syntyä jotain, mikä on saatava ikään kuin maalattua ulos. Käsittelen kipeitä tunteita, kuten päättymätöntä surua, kaipausta, menetystä – mutta yhtälailla myös taivaanrannassa aurinkona pilkistävää toivoa, veden pinnalla välkkyvän valon kuvastamaa iloa, tai lapsen katseessa piilevää maailmaa syleilevää vilpitöntä riemua.

Koen olevani taiteilijana jälleen jonkinlaisessa murrosvaiheessa. Mystiikka ja Kalevala-aiheet vetävät minua enenevissä määrin puoleensa ja haluan tutkia niitä lisää taiteen keinoin. Näiden aiheiden kautta koen voivani pureutua syvemmin myös vaikeasti lähestyttäviin aihepiireihin ja tunnetiloihin, sukeltamaan ikään kuin syvempiin vesiin, silti säilyttäen sen rinnalla valon olemuksen tutkimisen. Työskentelytavalleni on ominaista tietynlainen nopeatempoisuus ja minusta on hauska seikkailla eri tekniikoiden ja tyylien parissa. Aika näyttää, mitä vuorossa on seuraavaksi.

Tervetuloa mukaan seuraamaan tätä elämänmittaista taidematkaani. Toivottavasti löydät teoksistani niitä elementtejä, jotka koskettavat juuri Sinua.

Ota yhteyttä Ota yhteyttä Verkkokauppa Verkkokauppa

Maalauskurssit

Harrastatko maalaamista tai haluaisitko kokeilla taiteilijan ohjauksessa, miltä tuntuu maalata oma taideteos? Toimin ohjaajana erilaisilla maalauskursseilla, sekä järjestän kursseja myös itse. Tilauksesta järjestetty kurssi voidaan räätälöidä tarpeesi sekä ryhmäsi koon ja toivomusten mukaan.

Tilaustyöt ja kuvitukset

Tilaustyöt ja kuvitukset

Teen taideteoksia tilauksesta niin yrityksille kuin yksityishenkilöillekin. Erilaiset kuvitukset ja logot onnistuvat myös.

Kauppa

Kauppa

Verkkokaupastani löydät myynnissä olevat tuotteet ja palvelut, kuten maalauksiani ja taideprinttejä. Voit ostaa myös paikan maalauskurssille tai pääsyn verkkokurssille.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Olitpa sitten asiakas, tuleva yhteistyökumppani tai galleristi, tavoitat minut parhaiten yhteydenottolomakkeen avulla.

Ota yhteyttä

Lähetä viesti